|
|
Tiedotteet
4.6.2012 Nummi-Pusulan kunta hakee vakituiseen toimeen nuorisotyöntekijää. Toimi täytetään 16.7.2012 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Luonnonkaunis Nummi-Pusula on kasvava, yli 6000 asukkaan Länsi-Uusimaalainen kunta, joka sijaitsee lähellä pääkaupunkiseutua, Lohjaa, Karkkilaa, Saloa, Someroa ja Vihtiä. Nummi-Pusulan erinomainen sijainti on tehnyt kunnasta yhä houkuttelevamman asuinpaikan. Kukoistavaa elinkeinoelämää tukevat erinomaiset liikenneyhteydet niin itään, länteen kuin eteläänkin. Kolme kansainvälistä satamaa, Helsinki-Vantaan lentokenttä ja yli miljoonan ihmisen asiakaskunta sijaitsevat alle 100 kilometrin päässä kunnasta. Kunnan palveluksessa on n. 200 henkilöä. Katso lisätietoja www.nummi-pusula.fi
Nummi-Pusulan kunta hakee vakituiseen toimeen nuorisotyöntekijää. Toimi täytetään 16.7.2012 alkaen toistaiseksi voimassaolevana. Tehtäviin kuuluvat mm. nuorisotilojen toiminnan suunnittelu ja ohjaaminen, kerhojen, leirien, tapahtumien ja retkien suunnittelu ja toteutus, arviointi ja kunnan nuorisotoiminnan kehittäminen. Sähköinen yhteydenpito nuoriin on itsestäänselvyys ja valmius työskennellä iltaisin ja tarvittaessa viikonloppuisin on perusedellytys toimen hoitamiseen. Hakijoilta edellytetään nuoriso- ja vapaa-aikatoimen perustutkintoa (esim. AMK tai opistotutkinto) tai muuta soveltuvaa koulutusta. Toimeen valittavan on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Toimessa on 4 kk:n koeaika. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Eduksi katsotaan runsas työkokemus nuorten parissa. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja hyviä viestintä-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja. Hakemukset, joihin on liitettävä ansioluettelo tai nimikirjanote sekä jäljennökset kelpoisuuden osoittavista todistuksista tulee toimittaa 18.6.2012 klo 15.00 osoitteella: Nummi-Pusulan kunnan sivistystoimisto, Siipoontie 1, 09810 NUMMI. Kuoreen tunnus "nuorisotyöntekijä". Hakemuksia ei palauteta.
Nummi-Pusula 4.6.2012 Sivistyslautakunta |
|
|||||||||||||||||||
| Sivukartta | Palaute | Tulosta | © Nummi-Pusulan kunta | |