Nummi-Pusula - Luonnollisesti lähellä
 
Tulosta Tulosta   |  Haku 
   Sivukartta    |  På svenska |  In English|  Auf Deutsch
 
Tiedotteet 

16.5.2012

Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaavaehdotus nähtävillä kunnantalon yläaulassa

Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaprosessi on loppusuoralla. Kaavan keskeisenä tavoitteena on yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja maakunnan kilpailukyvyn vahvistaminen.

Vaihemaakuntakaavassa aiempia kaavaratkaisuja tarkastellaan uudelleen alue- ja yhdyskuntarakenteen, liikenteen, kaupan sekä haja-asutuksen osalta. Vaihemaakuntakaavassa varaudutaan 430 000 asukkaan ja 250 000 työpaikan lisäykseen vuoteen 2035 mennessä. Kasvu suunnataan ensisijaisesti nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen sitä tiivistäen ja täydentäen. Maakuntakaavassa varaudutaan uuteen nopeaan raideyhteyteen sekä idän että lännen suuntiin. Raideyhteys Espoosta Lohjan kautta Turun suuntaan sijoittuu pääasiassa samaan maastokäytävään E18-moottoritien kanssa. Merkitykseltään seudullinen kauppa ohjataan ensisijaisesti keskusta-alueille. Kaavaan on määritelty maakunnallinen keskusverkko, joka muodostuu valtakunnan keskuksesta, seutukeskuksista ja kuntakeskuksista sekä pääkaupunkiseudun aluekeskuksista. Maakuntakaavan kyläratkaisun tavoitteena on, että maakunnallisesti merkittävissä kylissä väestönkasvu on voimakkaampaa kuin muissa kylissä. Ns. valkoisille alueille suuntautuvaa asuin- ja työpaikkarakentamista tulee ohjata taajamatoimitojen alueelle ja kyliin.

Nummi-Pusulan kunnan alueelle on osoitettu 3 maakunnalisesti merkittävää kylää: Koisjärvi, Ikkala ja Tavola. Keskustatoimintojen alueeksi  on osoitettu Saukkola, Pusulan ja Nummen jäädessä alakeskuksiski. Kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi on lisätty Nummen kirkonkylä ja Myllymäen torppa. Ns. Esa-rata on linjattu menemään Nummi-Pusulan etelärajan läheisyydessä moottoritietä myötäillen. Raideliikenteeseen tukeutuva taajamatoimitojen kehittämisalue Tavolasta on poistettu, koska henkilöliikenneasema ei ole todennäköinen väestöpohjan riittämättömyyden vuoksi. Taajamatoimintojenalueet ovat säilyneet entisellään lukuun ottamatta Pusulaa, jossa lounaan puoleinen taajama-alue on ´vaihdettu´ kunnan itäpuolisiin taajama-alueisiin.Kaavaehdotus koostuu kaavakartasta, merkinnöistä ja määräyksistä, sekä kumottavien merkintöjen kartasta. Niitä täydentää kaavaselostus, jossa esitetään kaavaratkaisun keskeiset periaatteet. Maakuntahallitus hyväksyi kaavaehdotuksen 23.4.2012 ja päätti asettaa sen julkisesti nähtäville ja pyytää viranomaisilta lausunnot maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Ehdotus on nähtävillä 14.5. - 15.6. 2012 Uudenmaan liiton toimistossa sekä kaikissa liiton jäsenkunnissa. Kaava-aineistoon voi tutustua myös liiton verkkosivuilla www.uudenmaanliitto.fi ja verkon karttapalvelussa. Kansalaiset ja järjestöt voivat jättää muistutuksia nähtävilläoloaikana. Kaavaehdotus viimeistellään saadun palautteen mukaan tulevan kesän ja syksyn aikana. Aikataulun mukaan maakuntavaltuusto saa 2. vaihemaakuntakaavan hyväksyttäväkseen tämän vuoden joulukuussa.

MAAKUNTAKAAVAN ESITTELYTILAISUUS LOHJAN PÄÄKIRJASTOSSA  (Karstuntie 3)MAANANTAINA 21.5.2012 klo 17.00!

Lisätietoja vaihemaakuntakaavasta antaa vs. aluearkkitehti Riitta Varis riitta.varis@nummi-pusula.fi, puh.  0500-954923

 

 

 
Tiedotteet
Tiedotearkisto
 
[ 11 - 20 / 555 ]

 
Sivukartta  |  Palaute  |  Tulosta   ©  Nummi-Pusulan kunta