Nummi-Pusula - Luonnollisesti lähellä
 
Tulosta Tulosta   |  Haku 
   Sivukartta    |  På svenska |  In English|  Auf Deutsch
 
Tiedotteet 

30.8.2010

Nummi-Pusulan kunta tiedottaa KUNTALAISKYSELYSTÄ

 

Nummi-Pusulan kunta ja Lohjan kaupunki tekevät yhdessä esiselvitystä mahdollisesta kuntaliitoksesta. Tähän liittyen Nummi-Pusulan kunnan äänioikeutetuille asukkaille on tehty kuntalaiskysely. Siinä kysellään kuntalaisten mielipiteitä mahdollisesta kuntaliitoksesta ja kunnallisista palveluista. Kuntaliitoksen esiselvityksen tekee Lohjan ja Nummi-Pusulan tilauksesta konsultointiyritys Oy Audiopro Ab. Tämä yhtiö teettää kuntalaiskyselyn tutkimusyritys Innolink Research OY:llä.

Innolink-yhtiö on postittanut kyselyn Nummi-Pusulan äänioikeutetuille asukkaille postitse. Nyt on kuitenkin ilmennyt, että noin 15 % äänioikeutetuista asukkaista ei ole saanut kyselyä.

Monen kuntalaiset, jotka eivät ole saaneet kyselyä, ovat ottaneet yhteyttä kunnanvirastoon. He ovat kertoneet haluavansa vastata kyselyyn. Tästä syystä kyselyn vastausaikaa on jatkettu. Kyselyyn voi edelleen vastata. Vastausajan päättymisestä tiedotetaan erikseen.  Ne ihmiset, jotka eivät ole saaneet kyselyä postitse, voivat nyt vastata siihen internetissä. Tätä koskeva erillinen tiedote julkaistaan Nummi-Pusulan kunnan kotisivuilla maanantaina 30.08.2010.

On tiedossa, että kaikilla ihmisillä, varsinkin iäkkäämmillä ei ole internettiä käytössä. Tällöin vastaamisen voi tehdä jollain yleisellä tietokoneella, esimerkiksi kirjastossa. Jos ei osaa käyttää internettiä, toivotaan, että henkilö saa apua sukulaisiltaan tai naapureilta.

Mikäli ei ole mahdollisuutta vastata internetissä, voi vastaukset antaa myös puhelimitse. Puhelinvastaaminen tapahtuu suoraan tutkimuksen toteuttajan Innolink Research palvelunumeroon, 010 633 0228. Puhelinvastausaika jatkuu edelleen arkisin klo 8-16.

Korostettakoon, että kuntalaiskysely ei ole kansanäänestys, vaan vapaamuotoinen kysely, jonka tekee ulkopuolinen yhtiö. Tästä syystä kyselyllä ei voida saavuttaa 100 %:sti kaikkia kuntalaisia. Yleensähän tällaiset gallup-tyyppiset kyselyt tehdään otannalla, jolloin vain pieni kohderyhmä saa vastata kysymyksiin. Nummi- Pusulan kunnanhallitus kuitenkin halusi, että kysely tehdään mahdollisuuksien mukaan kaikille äänioikeutetuille.

Korostettakoon vielä, että kysely koskee vain Nummi-Pusulassa pysyvästi asuvia äänioikeutettuja kuntalaisia. Lohjalaisille vastaavaa kyselyä ei tehdä.

 
Tiedotearkisto
Tiedotteet
Tällä hetkellä tietokannasta ei löydy tiedotteita.
 
Sivukartta  |  Palaute  |  Tulosta   ©  Nummi-Pusulan kunta